Karhu Voima ilmoitti 19.9.2022 hakeneensa itseään konkurssiin yhtiön toimintaedellytyksien lakatessa nykyisessä tilanteessa. Yhtiö jatkoi vaikean sähkömarkkinatilanteen takia toimintansa lopettaneiden sähköyhtiöiden listaa.
Karhu Voiman suosituimpiin sopimustyyppeihin kuuluivat kerrostaloasuntoihin suunnatut pakettisopimukset. Yhtiöllä oli paljon toistaiseksi voimassa olevia ja määräaikaisia sähkösopimuksia – kaikkien yhtiön asiakkaiden on nyt etsittävä sähkösopimukset muualta.
Mistä on kyse?
Kilpailuta sähköyhtiöt ⚡
Sähkön hinnoissa on paljon eroja. Kilpailuta tästä sopimuksesi löytääksesi halvimman vaihtoehdon!
Miksi Karhu Voima meni konkurssiin?
Karhu Voima ilmoittaa sivustollaan konkurssin syyksi kannattamattoman liiketoiminnan ja yrityksen käyttöpääoman ehtymisen. Suomeksi sanottuna vaikea sähkömarkkinatilanne johti siihen, että rahat loppuivat ja uusien sopimusten hintojen määrittely kävi liian vaivalloiseksi.
Karhu Voiman konkurssi ei ole nykytilanteessa ainutlaatuinen. Jo aiemmin Lumo Energia ilmoitti lopettavansa toimintansa, ja esimerkiksi Kokkolan Energia ilmoitti lopettavansa sähkösopimusten myymisen sähköverkkoalueensa ulkopuolelle.
Kotimaan Energia puolestaan päätti yhdistyä emoyhtiöönsä Fortumiin, ja kaikki yhtiön sähkösopimukset siirtyvät automaattisesti Fortumille. Karhu Voimankin taustalta löytyy isompi KSS Energia -yhtiö, mutta fuusio todettiin kuitenkin kannattamattomaksi nykytilanteessa.
Valitettavasti Karhu Voima ei välttämättä ole viimeinen sähköyhtiö, joka pistää pillit pussiin nykytilanteessa. Isot sähköyhtiöt eivät ihan helposti ole menossa konkurssiin, ja jokaisella alueella on myös tietty toimitusvelvollisuusyhtiö, jonka on myytävä sähköä asiakkaille.
Sähköyhtiöiden konkurssiaalto johtuu sähkömarkkinoiden vaikeasta tilanteesta. Sähköpörssistä sähköä ostavien sähköyhtiöiden on ollut vaikea arvioida tulevia sähkön hintoja, ja sähköfutuurien tarjonta on ollut vajaata. Sähköyhtiöiden on siis ollut vaikea suojata omia sähköostojaan, mikä on tehnyt määräaikaisten sopimusten myynnistä vaikeaa.
Mitä Karhu Voiman asiakkaan pitää tehdä?
Karhu Voimalla oli yli 20 000 asiakasta, jotka ovat nyt kaikki yhtäkkiä vailla sähköyhtiötä.
Asiakkaiden tulee etsiä viipymättä uusi sähköyhtiö, esimerkiksi sähkön kilpailutuksen kautta. Uusi yhtiö kannattaa etsiä nopeasti, sillä uudelle myyjälle olisi hyvä varata aikaa ainakin 14 päivää. Isot yhtiöt, kuten Fortum, hoitavat homman kuitenkin usein nopeasti.
Akuuttia hätää asiakkailla ei ole, sillä sähköverkkoyhtiön on jatkettava sähkön toimitusta vielä 3 viikon ajan. Tämän jälkeen uusi sähkösopimus pitäisi kuitenkin olla jo voimissaan ja toiminnassa.
Toimi näin, jos olet Karhu Voiman asiakas:
- Etsi viipymättä uusi sähkösopimus
- Tee sopimus ajoissa ja valitse mahdollisimman aikainen käyttöönottopäivä
- Anna sähköyhtiölle tarpeeksi aikaa
- Sähköt eivät katkea 3 viikkoon, mutta uudella sähköyhtiöllä voi kestää 14 päivää sopimuksen teosta siihen, että se astuu voimaan
Lähteet:
Kilpailuta sähkön hinta hetkessä!
Löydä sinulle parhaiten sopiva ja halvin sähkösopimus vain minuuteissa. Säästä jopa satasia kilpailuttamalla.