Sähkö oli joulukuun alussa poikkeuksellisen kallista. Pörssihinta syöksyi kuitenkin jouluna ja uutena vuotena yllättäen selvästi ennakoitua alemmaksi. Juhlapyhinä nautittiin parhaimmillaan jopa negatiivisista pörssihinnoista.
Tammikuun 2023 sähköfutuurit ovat samalla laskeneet selvästi. Vielä aiemmin tammikuun sähkön hinnan pelättiin kohoavan keskimäärin jopa yli 50 senttiin kilowattitunnilta, mutta pahimmilta uhkakuvilta saatetaankin nyt säästyä.
Talven hintapiikkien ennakointi on vieläkin vaikeaa, ja useampi eri tekijä vaikuttaa sähkön hintoihin. Jos sähkön hinnan haluaa nyt lukita esimerkiksi 2 vuodeksi, onnistuu se selvästi edullisemmin kuin kuukausi tai kaksi sitten.
Kilpailuta sähkön hinta hetkessä!
Löydä sinulle parhaiten sopiva ja halvin sähkösopimus vain minuuteissa. Säästä jopa satasia kilpailuttamalla.
Tammikuun sähkön hintaan vaikuttaa sää – pörssisähkö välillä miinuksella
Tammikuun sähkön hintaan tulee vaikuttamaan oleellisesti sää. Sähkönkulutus pomppaa Suomessa huomattavasti suuremmaksi pitkien pakkasjaksojen aikana, kun taas lämpimämmällä säällä pörssisähkö voi käydä jopa miinuksella.
Tammikuu 2023 aloitettiin loistavissa merkeissä, kun pörssisähkö oli välillä käytännössä ilmaista uuden vuoden päivänä. Vain sähköyhtiöiden perimät marginaalit pitivät huolen, etteivät pörssisähköasiakkaat saaneet hyvitystä miinukselle menneestä spot-hinnasta.
Pidemmälle tammikuuta mennessä sähkön spot-hinnan odotetaan kuitenkin kohoavan. Kun teollisuus palaa täyteen tuotantoon ja ilmat kylmenevät on Suomi taas enemmän tuontisähkön varassa, ja hinta kohoaa.
Futuurit ennustavat tällä hetkellä, että sähkön arvonlisäverollinen hinta olisi tammikuussa keskimäärin reilut 25 senttiä kilowattitunnilta. Ajoittaiset hintapiikit voivat olla huomattavasti korkeampia, mutta toisaalta myös huomattavasti matalampia.
Sähkölaskuun voi saada erilaisia tukia. Lue tästä infopaketti sähkötuista 2023.
Pörssisähkö vai määräaikainen sähköopimus vuonna 2023?
Tällä hetkellä moni kuluttaja pohtii, onko pörssisähkö vai määräaikainen sähkösopimus fiksumpi vaihtoehto nykymarkkinassa.
Laskennallisesti pörssisähkö on yleensä parempi vaihtoehto, mutta siihen liittyy myös paljon enemmän riskejä. Pörssisähkössä on myös oleellista, että sähkön kulutusta pystyy ajoittamaan edullisempiin tunteihin.
Pörssisähkö voi joskus olla todella halpaa, ja joskus taas todella kallista. Kiinteähintainen määräaikainen sopimus taas lukitsee hinnan esimerkiksi 2 vuodeksi.
Markkinoilla on nykyään myös erilaisia hybridisopimuksia. Esimerkiksi Fortumin DUO-sopimus perustuu kiinteään perusosaan sekä kulutusvaikutukseen. Sähkölle saa siis ennustettavuutta, mutta kulutusta ajoittamalla voi silti säästää sähkölaskussa.
Tammikuun alussa 2023 määräaikaisen kahden vuoden sopimuksen saa halvimmillaan vajaalla 20 sentillä kilowattitunnilta.
Mitä sähkö maksaa talvella 2023?
Sähkön hinta talvella 2023 tulee erilaisten arvioiden mukaan olemaan n. 20-30 senttiä kilowattitunnilta. Ajoittaiset hintapiikit voivat kuitenkin olla huomattavasti kalliimpiakin.
Ennen kaikkea sähkön hintaan tulevat vaikuttamaan:
- Sää
- Olkiluoto 3:n tilanne
- Tuontisähkön määrä
Ajankohtaista hintaennustetta voit seurata täältä. Päivitämme sivulle noin viikon välein ajankohtaiset futuurihinnat sähkön johdannaismarkkinoilta. Futuurihinnat ovat sähköyhtiöiden itse maksamia hintoja tulevasta sähköstä, joten ne toimivat ennusteena sähkön hinnalle.
Lähteet:
- Nordpool
- Futuuritiedot Nasdaq
- Sähkösopimustiedot halvinsähkösopimus.fi