Vuotta 2023 on ehditty käydä jo yhden vuosineljänneksen ajan. Vuoteen lähdettiin sähkön hinnan osalta todella epävarmissa tunnelmissa, mutta nyt tilanne on monilta osin muuttunut.
Pahin energiakriisi tuntuu nyt jääneen viime vuoden joulukuuhun. Sähkön johdannaismarkkinat ovat jo paljon terveemmässä tilassa. Kauppaa käydään enemmän ja hintataso on laskenut. Myös sähkösopimusten hinnat ovat vuoden alusta tulleet roimasti alas.
Keräsimme tilastoihin nojaten tietoa, miten sähkömarkkinan tilanne on muuttunut vuoden ensimmäisellä kvartaalilla.
Tärkeimmät poiminnat sähkömarkkinoiden tilanteesta ensimmäisellä vuosineljänneksellä:
Pörssisähkö on ollut tänä vuonna halvempaa kuin kertaakaan viime vuonna
Pörssisähkö on tänä vuonna ollut huomattavasti halvempaa kuin viime vuonna. Vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla keskihinta jäi 8,5 senttiin kilowattitunnilta ALV:n kera, kun koko viime vuoden halvin kuukausikeskihinta oli huhtikuun 9,8 senttiä kilowattitunnilta.
Kaikkein kallein yksittäinen kuukausi oli viime elokuu, kun pörssisähkö maksoi keskimäärin 32,4 senttiä kilowattitunnilta arvonlisäveron kanssa.. Koko vuoden keskiarvokin oli 18,8 senttiä.
Pörssisähkösopimuksen nyt valinnut on siis päässyt nauttimaan huomattavan halvasta sähköstä viime vuoteen verrattuna. Samoin pörssisähkösopimus on ollut myös esimerkiksi vuodenvaihteessa tehtyä määräaikaista sopimusta merkittävästi halvempi.
Pörssisähkön hintaan on myös osaltaan vaikuttanut ALV-kannan väliaikainen alentaminen, tammikuusta huhtikuun loppuun sähköstä veloitetaan arvonlisäveroa 10 % normaalin 24 %:n sijaan.
- Pörssisähkön keskihinta vuoden 1. neljänneksellä: 8,5 c/kWh (sis. ALV 10 %)
- Pörssisähkön keskihinta viime vuoden 1. neljänneksellä: 11,3 c/kWh (sis. ALV 24 %)
- Pörssisähkön keskihinta maaliskuussa 2023: 8,2 c/kWh (sis. ALV 10 %)
Sähköfutuurit romahtivat vuosineljänneksen aikana: tällaisia hintoja nyt ennakoidaan
Sähkön tulevista hinnoista antaa viitteitä sähköfutuurit. Sähkön johdannaismarkkinoille käydään kauppaa tulevista sähkön hinnoista. Sähköyhtiöt siis suojaavat kiinteiden sopimusten hinnat etukäteen johdannaismarkkinoilta.
Sähköfutuurit ovat laskeneet dramaattisesti vuoden alusta. Erityisesti kuluvan vuoden hintoja arvioivat sähköfutuurit ovat monen kuukauden osalta jopa yli puolittuneet. Tämä on johtanut myös määräaikaisten sähkösopimusten hinnan dramaattiseen laskuun.
Keräsimme oheen ajankohtaiset futuuritiedot sekä futuuritiedot vuoden alusta.
Sähköfutuurit sisältäen kulloinkin voimassa olevan ALV:n. Päätöskurssit 3.4.2023 ja 30.12.2022. Hinnat c/kWh.
Futuurit 3.4.23 | Futuurit 30.12.22 | |
---|---|---|
Huhtikuu | 7,8 | 17,9 |
Toukokuu (ALV nousee 24 %) | 7,6 | 15,3 |
Kesäkuu | 6,5 | 15,3 |
Q3 2023 | 8,3 | 13,2 |
Q4 2023 | 10,0 | 20,2 |
Q1 2024 | 12,4 | 19,7 |
Q2 2024 | 7,1 | 8,7 |
Q3 2024 | 4,5 | 5,6 |
Q4 2024 | 7,9 | 10,1 |
2-vuotinen sähkösopimus on nyt noin puolet halvempi kuin vuoden alussa
2 vuoden sähkösopimus on nyt noin puolet halvempi kuin vuoden alussa. Määräaikaisia sähkösopimuksia myös myy selvästi useampi sähköyhtiö, ja kilpailu on taas koventunut yhtiöiden välillä. Vuoden takaiseen verrattuna hintataso on samankaltainen.
Halvinsähkösopimus.fin vertailussa halvin määräaikainen sähkösopimus täysin kiinteällä hinnalla ja 2 vuoden sopimuksella maksoi vielä vuoden ensimmäisenä päivänä 22,62 senttiä kilowattitunnilta. Nyt hintataso pyörii noin 10-13 sentissä kiinteiden 2-vuotisten sopimusten osalta.
Kulutusvaikutuksella varustetun sopimuksen voi saada kiinteää halvemmalla, mutta siinä hinta ei ole täysin kiinteä vaan perustuu osin myös pörssisähkön tuntihinnan vaihteluun.
Hintataso on tällä hetkellä suurin piirtein sama kuin tasan vuosi sitten, kun otetaan ALV:n erotus huomioon. Vuosi sitten vertailun halvin 2-vuotinen kiinteä sopimus maksoi 12,47 c/kWh (ALV 24 %). 10 %:n ALV:illa, jolla sopimukset esitetään vielä tämän kuun loppuun, hinta vastaisi 11,06c/kWh hintaa.