Sähkön hinnassa nähdään syyskuussa poikkeuksellisen paljon vaihtelua, kun siirtokapasiteettia Suomen ja Ruotsin välillä on huollossa, Loviisan ydinvoimalan ykkösyksikkö on huollossa ja Olkiluoto 2:ssa havaittu generaattorivika pysäyttää sen sähköntuotannon arviolta syyskuun loppuun asti.
Tuulivoiman heikko saatavuus yhdessä muiden hintatekijöiden kanssa nostaa sähkön hinnan torstaina 12.9. keskimäärin n. 14 senttiin ja pahimmillaan klo 20-21 lähes 50 senttiin kilowattitunnilta.
Sähkön pidemmän ajan ennusteet ovat kuitenkin pysyneet ennallaan – ainakin sähköfutuurien perusteella. Sopimushinnat eivät ole myöskään toistaiseksi lähteneet nousuun. Markkinat siis näyttävät uskovan, että tilanne talven sähkön hinnan osalta ei ole nyt nähtävistä hintapiikeistä huolimatta muuttunut.
Tärkeimmät poiminnat:
Tällaista hintaa sähköfutuurit ennakoivat talveksi
Sähköfutuurit ennakoivat kalleimmillaan tammikuulle ja helmikuulle reilun 10 c/kWh keskimääräisiä spot-hintoja. Sähköfutuureiden kauppahinnat eivät ole merkittävästi muuttuneet syyskuun sähkön hintavaihteluiden myötä.
Markkinat näyttävät siis pitävän syyskuussa nyt nähtäviä pörssisähkön spot-hinnan hintapiikkejä vain väliaikaisina, eivätkä ne ole vaikuttaneet arvioon tulevasta sähkön hinnasta. Huomioitavaa on kuitenkin, että sähköfutuureilla käydään kauppaa kunkin kuukauden keskihinnasta. Ne eivät siis ota kantaa sähkön tuntikohtaisiin vaihteluihin, joita hintoihin sisältyy.
Sähköfutuurit antavat viitteitä mahdollisesta hinnasta, mutta pörssisähkön hinta määräytyy aina vuorokausi kerrallaan tunneittain vaihtuvana. Sen sijaan kiinteiden sähkösopimusten hintoihin sähköfutuureilla on iso merkitys. Sähköyhtiöt nimittäin käyttävät sähköfutuureita suojatakseen tulevaa sähkön hintaa kiinteän sopimuksen valinneille kuluttajille, ja hintataso vaikuttaa siihen, mihin hintaan sopimuksia voidaan myydä.
Sähköfutuurit 11.9.2024 päätöskursseilla:
Lokakuu | 5,74 c/kWh |
Marraskuu | 6,29 c/kWh |
Joulukuu | 8,57 c/kWh |
Tammikuu | 10,10 c/kWh |
Helmikuu | 10,35 c/kWh |
Maaliskuu | 7,72 c/kWh |
Q2 2025 | 4,44 c/kWh |
Q3 2025 | 4,56 c/kWh |
Q4 2025 | 7,30 c/kWh |
Q1 2026 | 8,66 c/kWh |
Q2 2026 | 4,61 c/kWh |
Q3 2026 | 3,62 c/kWh |
Q4 2026 | 6,44 c/kWh |
Tähän hintaan eri pituisia sähkösopimuksia nyt myydään
Määräaikaisten sähkösopimusten hinnat eivät ole merkittävästi muuttuneet kesästä tai syyskuun sähkön hintavaihteluiden jälkeen.
2-vuotisen täysin kiinteän sopimuksen saa nyt halvimmillaan noin 8,5 c/kWh hintaan, 1-vuotinen sähkösopimus maksaa halvimmillaan noin 9 c/kWh ja talvikuukausille otettava 6 kuukauden sähkösopimus reilut 10 c/kWh. Kulutusvaikutuksella varustetun sopimuksen voi saada perushinnaltaan edullisemminkin, mutta siinä oman sähkön käytön ajankohta vaikuttaa hintaan joko nostavasti tai laskevasti.
Kulutuksen mukaan laskutettavan hinnan ohella peritään yleensä myös perusmaksuja, jotka liikkuvat n. 3-6 euron välillä. Moni sähköyhtiö kuitenkin tarjoaa kampanjoita perusmaksusta, jolloin esimerkiksi osan sopimusajasta voi saada ilman perusmaksuja tai koko sopimuskauden tavallista edullisemmalla perusmaksulla. Perusmaksun osuus voi etenkin pienikulutuksisessa taloudessa vaikuttaa siihen, mikä sopimus on halvin kokonaisuudessaan.
Toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia myydään monin eri hinnoittelutavoin – esimerkiksi kuukausittain tai kvartaaleittain tarkistettavalla hinnalla. Ne eivät yleensä tarjoa samanlaista hintasuojaa kuin määräaikaiset sopimukset, sillä sähköyhtiö voi muuttaa hinnoittelua 30 päivän ennakkovaroituksella. Samalla niistä pääsee kuitenkin eroon 14 päivän irtisanomisajalla, toisin kuin määräaikaisista sopimuksista.
Määräaikaisten sähkösopimusten hintoja 11.9.2024 Halvinsähkösopimus.fi:
Sopimustyyppi | Halvin hinta vertailussa (pelkkä energianhinta, perusmaksu erikseen) |
6kk määräaikainen kiinteä sopimus | 10,19 c/kWh |
12kk määräaikainen kiinteä sopimus | 8,95 c/kWh |
24kk määräaikainen kiinteä sopimus | 8,59 c/kWh |
Kilpailuta sähköyhtiöt ⚡
Sähkön hinnoissa on paljon eroja. Kilpailuta tästä sopimuksesi löytääksesi halvimman vaihtoehdon!