Sähkömarkkinoiden tilanne tasaantui helmikuussa, futuurit kääntyivät hienoiseen nousuun ja pörssisähkö pysyi yhtä halpana kuin tammikuussakin.
Pahin energiakriisi näyttää nyt olevan selätetty, ja sähkömarkkinoilla katseet kääntyvät jo ennen kaikkea tulevaan talveen. Sähköfutuurien hinnat nousivat helmikuun aikana hieman, ja kalleimmillaan sähkön keskihinnan odotetaan ALV:n kanssa nousevan vuoden 2024 1. kvartaalilla n. 15 senttiin kilowattitunnilta.
Määräaikaisten sähkösopimusten valikoima on parantunut, ja hinnat ainakin hetkeksi tasaantuneet. Vuoden alusta alkaen pörssisähkösopimus on silti ollut ylivoimaisesti halvin valinta.
Tärkeimmät poiminnat sähkömarkkinoiden tilanteesta tammikuussa:
Pörssisähkön hinta pysyi matalana läpi kuun
Pörssisähkösopimuksen valinnut on päässyt myös helmikuussa nauttimaan varsin edullisesta sähköstä moneen muuhun sopimustyyppiin verrattuna. Sähkön arvonlisäverollinen spot-hinta jää Nordpool-sähköpörssissä helmikuussakin alle 9 senttiin kilowattitunnilta.
Jos vuodenvaihteessa teki pörssisähkösopimuksen, kuuluu ainakin toistaiseksi sähkökriisin voittajiin. Vielä vuoden ensimmäisenä päivänä halvin uusi täysin kiinteähintainen 2-vuotinen sopimus maksoi 22,62c/kWh. Kun pörssisähkön keskihinta on toistaiseksi tänä vuonna jäänyt alle 9 senttiin, on pörssisähkösopimus ollut lähes 60 % halvempi, vaikka sopimuksen hintaan lisättäisiin tyypillinen 0,40 sentin marginaali.
Omaa kulutusta ajoittamalla on voinut päästä vieläkin isompiin säästöihin. Kalleimmillaankin sähkön hinta on pörssisähkössä käynyt vain hieman yli 20 sentissä – tarkalleen kallein hetki maksoi helmikuussa sähköpörssissä 23,47 senttiä kilowattitunnilta 6. helmikuuta klo 9-10.
- Pörssisähkön keskihinta helmikuussa: alle 9c/kWh
- Kallein yksittäinen hetki helmikuussa: 23,47c/kWh 6. helmikuuta klo 9-10
- Halvin yksittäinen hetki helmikuussa: 0,81c/kWh 9. helmikuuta klo 4
Sähköfutuurit lähtivät helmikuussa hienoiseen nousuun
Sähköfutuurit lähtivät helmikuussa hienoiseen nousuun sen jälkeen, kun niiden hinnat ensin laskivat joulukuun puolivälistä alkaen dramaattisesti.
Nyt sähköfutuurien osalta katseet kääntyvät jo ennen kaikkea ensi talveen. Tänä vuonna odotettua leudompi talvi oli iso osatekijä sähkön odotettua halvemmassa hinnassa, ja ensi talvelle futuurit ennustavatkin kuluvaa talvea kalliimpia hintoja.
Kalleimmillaan sähköfutuurien perusteella vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla käytäisiin n. 15c/kWh keskimääräisessä kuukausihinnassa. Tähän hintaan on otettu mukaan myös 24 %:n ALV.
Ajankohtaiset sähköfutuurit 27.2.2023 päätöskursseilla sisältäen kulloinkin voimassa olevan ALV:n:
Futuurit 27.2 | |
---|---|
Maaliskuu | 9,6 c/kWh |
Huhtikuu | 8,7 c/kWh |
Toukokuu | 9,0 c/kWh |
Kesäkuu | 7,8 c/kWh |
Q3 2023 | 8,4 c/kWh |
Q4 2023 | 11,9 c/kWh |
Q1 2024 | 14,8 c/kWh |
Q2 2024 | 8,7 c/kWh |
Q3 2024 | 5,7 c/kWh |
Q4 2024 | 8,8 c/kWh |
Q1 2025 | 12,4 c/kWh |

Sähköfutuurit kertovat, mihin hintaan sähköyhtiöt nyt ostavat ja lukitsevat tulevia sähkön hintoja. Ne määrittävät siis uusien määräaikaisten sähkösopimusten hintatason ja antavat osviittaa mahdollisista tulevista sähkön hinnoista sähköpörssissä.
Sähköfutuurit laskivat aiemmin tammikuun aikana dramaattisesti, eikä helmikuun hienoinen hintanousu ole palauttanut futuurihintojen tasoa läheskään yhtä korkealle, missä hinnat vielä esimerkiksi tammikuun alussa olivat. Sähköfutuureilla käydään nyt myös kauppaa paljon aktiivisemmin kuin vielä viime syksyn aikana, joten hintatasokin on pysynyt tasaisempana.
Uusien määräaikaisten sähkösopimusten tarjonta parantui – hinnat tasaantuivat ainakin hetkeksi
Uusien määräaikaisten sähkösopimusten hinnat ovat helmikuun aikana pysyneet melko tasaisina. Helmikuun alusta esimerkiksi 2-vuotisten kiinteiden sopimusten hintataso ei ole merkittävästi muuttunut.
Nyt kuluttajilla on kuitenkin huomattavasti enemmän vaihtoehtoja kuin aiemmin. Monet syksyn aikana määräaikaisten sopimusten myynnin lopettaneista yrityksistä tarjoavat jälleen myös määräaikaisia sopimuksia valikoimissaan.
Laajempi tarjonta tarkoittaa myös sitä, että hintaeroja syntyy. Eri yhtiöt päivittävät määräaikaisten hintoja eri tahtiin, ja osa on saattanut ostaa sähköfutuureita eri aikaan. Määräaikaista sopimusta pohtivan kannattaakin vertailla sähkösopimusten hintoja tarkoin: erot voivat nyt olla melko suuria. Sähköyhtiöiden välinen koventunut kilpailu voi myös omalta osaltaan ajaa hintatasoa alaspäin.
Ainakaan toistaiseksi määräaikaisten sähkösopimusten hinnat eivät ole jatkaneet tammikuussa alkanutta laskuaan, vaan hintataso on hetkellisesti tasaantunut n. 13c/kWh tasolle.
Moni odottaa vielä hintojen laskua ennen mahdollisen määräaikaisen sähkösopimuksen solmimista, mutta hinnat perustuvat aina sähköfutuurien hinnoitteluun. Sopimuksissa on siis jo otettu huomioon odotettu hintalasku kesälle ja toisaalta tulevan talven mahdolliset korkeammat sähkön hinnat. Tilanteet sähkömarkkinoilla voivat muuttua nopeasti, joten uusien määräaikaisten sähkösopimusten tulevaa hintaa on erityisen vaikeaa ennakoida.
Määräaikaista sopimusta harkitsevan kannattaa ottaa huomioon myös arvonlisäveron tuleva muutos. ALV palaa toukokuun alusta takaisin 24 prosenttiin, jolloin sekä vanhat että uudet sopimukset päivitetään kyseisen ALV-kannan mukaiseksi.